maanantai 20. helmikuuta 2012

Klassinen ranskalainen manikyyri

Tein pitkästä aikaa klassisen ranskalaisen manikyyrin ja muistin taas miksi se joskus oli mun lempilakkaus! Edellisen päästyä loppumaan, ostin uuden Mavalan The French Manicure -setin, johon kuuluu kolme lakkaa, ohjelappunen ja manikyyrin tekoon tarvittavat kynsitarrat. Tarroja voi Mavalalta ostaa myös erikseen :) Suosittelen ton setin ostamista, se on tosi kätsy! Seuraavaksi vähän ohjeita tuon kyseisen setin käyttöön ja samalla siis ranskalaisen manikyyrin tekoon.


Kiinnitä aluksi tarrat kynsiisi mahdollisimman tiiviisti. Jos kiinnitys ei ole tiivis, voi valkoinen lakka levitä eikä tipistä tule tarkkarajaista. Itse pidän eniten siitä, että valkoinen kärki on oman kynnen valkoista osaa hieman pidempi, silloin omatkin kynnet näyttävät pidemmiltä :) Liima ei tarroista yhden käyttökerran jälkeen vielä lähde ja käytinkin samoja tarroja molemmissa käsissä. Heh, pihiys huipussaan :)

Seuraavaksi maalataan kärket valkoisella lakalla. Yritä saada lakkauksesta mahdollisimman tasainen ja ota tähän myös ne pumpulipuikot lähettyville! Niitä saattaa tarvita, ellei käsien vakaus sitten ole huippulokkaa.



Poista kynsitarrat kun valkoinen lakka on vielä märkää. Näin valkoisen lakkauksen reuna ei lähde tarran mukana ja tipin reuna ei "repeile". Anna sitten kynnenkärjen kuivua hyvin!

Sitten päälle laitetaan setin mukana tulevaa vaaleaa Reno 91 -sävyä. Tämän voi tehdä jo ennen valkoisen lakan lisäämistä, mutta kun beigeä lakkaa laitetaan valkoisten kärkien päälle, niiden sävystä tulee luonnollisempi. Käytän muuten tota Reno 91:stä tosi usein, ilman siis ranskalaista manikyyriäkin :) Tosi kiva ja luonnollinen sävy!


Ja päälle vielä Minute Quick-Finish -pikakuivattajaa, joka kuivattaa lakkauksen nopeammin ja viimeistelee lakkauksen lisäämällä upean kiillon. Ja voilà! Siisti, kaunis ja suhteellisen kestävä lakkaus on nyt valmis :) Sitten vaan napsimaan kuvia omista käsistä kaikissa eri kuvakulmissa. Ei muuten ole ihan mikään helpoin homma ottaa toisella kädellä kuvia toisesta kädestä..





Mukavaa alkuviikkoa kaikille! Mä rupeenkin suunnittelee jo ensi viikon postauksia, luvassa on teemaviikko jee jee! :)

10 kommenttia:

Irene kirjoitti...

tosi hienot tuli heistä :)

Erika // Nude-blogi kirjoitti...

Oikea käsi ei sit onnistunutkaan niin hyvin..

Kissis kirjoitti...

Heh, mä en oo IKINÄ onnistunut kynsitarrojen kanssa väsäämisessä. Aina kun poistan tarrat, niin lähtee osa lakastakin. VAIKKA poistaisin lakan ollessa märkää! Tai no, en ole vuosiin edes enää yrittänyt, mutta tuli muistoja menneisyydestä... :D

HIENO BLOGI sinulla!

Erika // Nude-blogi kirjoitti...

Hö no mitä ihmettä. Ootko koittanut sitä, että liimaat ne tarrat eka ihoon kiinni ja sitten vasta kynteen? Sillon osa siitä liimasta. Tai oisko joku muu lakka sit parempi, sellanen joka pysyin kauemmin pehmeänä eikä sitten lohkeilis..

Kiitos kiitos paljon! :)

Kissis kirjoitti...

En tiedä, tota Mavalaa sillon kokeilin kans ja paria muuta. Mut nyt mulla on niin lyhyet kynnet, etten tuommoista tekiskään. Tuli vaan mieleen. :D

Jenni kirjoitti...

Ihana tämä sun blogi! Paljon kaikkea hyödyllistä :-)

Erika // Nude-blogi kirjoitti...

Voi kiitos! :) Hyvä jos joku saa täältä vinkkejä omaan kauneudenhoitoon :)

Hemu kirjoitti...

Kiitos vinkistä, oon vähän laiska laittamaan kynsiäni, mutta tää onnistus jopa meikäläiseltä :D Siulla on tosi kiva blogi :)

Erika // Nude-blogi kirjoitti...

Eipä mitiä :) Ja kiitos miljoooonasti! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi nyt tekee mieli itsekkin tehä tuo ranskalainen manikyyri :D ! Voisi käydä ostamassa ton setin joku päivä.