tiistai 20. maaliskuuta 2012

Butik Turku

Blogigaala lähestyy ja mun oli aika laittaa hiukset kevätkuntoon. Päätinkin mennä Turun Butikin Johanna Helken käsittelyyn, sillä tunnen Johannan jo entuudestaan ja tiesin, että hänen taitoihinsa voi luottaa. Tässä vähän ennen-kuvia ja kuten niistä näkyy, ongelmia olivat jäätävä juurikasvu, tunkkainen väri ja "pullasutilatvat", niin kuin Johanna sanoi :D
Kuluneet latvat saivat lähteä ja väriä kirkastettiin vaaleilla raidoilla. Juuri värjättiin hieman latvojen sävyä tummemmalla, jolloin lopputulos oli todella luonnollinen. Mun hiuksia ei muutenkaan kannata värjätä (tai ainakaan vaalentaa) tyvestä latvaa, sillä silloin voisin heittää hyvästit viimeisillekin ehjille hiussuortuville. Mutta tosiaan, meikäläinen ainakin tykkää näistä, entäs te? Tai älkää kertoko, jos ette tykkää :D

Johanna suositteli minulle myös monia tuotteita, joilla voisin korjailla helposti haaroittuvia latvojani ja muutenkin kärsineitä hiuksiani. Hiustyyppini on todella hento, jolloin kaiken maailman suoristusraudat ja hiustenkuivaajat tekevät pahaakin jälkeä. On tärkeää, että tällaisiin hiuksiin käytetään laadukkaita hoitotuotteita, suoja-aineita ja korjaavia tehohoitoja.


Jos siis yrität vielä etsiä sitä täydellistä turkulaista kampaamoa, suosittelen ehdottomasti käväisemään Butikissa. Ja etenkin voin suositella Johannaa :) 

Tästä pääset Butikin nettisivuille ja täältä löydät Turun Butikin hinnaston :)

9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Haluaisitko kertoa, millaisia tuotteita sulle suositeltiin? :) Hankitko jotain testattavaksi/käytettäväksi? Olisi kiva saada joku hiuspostaus sulta, niinkun hoitotuotteista.

Todella terveeltä näyttää käsittelyn jälkeen noi hiuksesi, hyvää jälkeä sanoisin :) Väri on ihanan luonnollinen ja latva näyttää nyt paljon paremmalta!

t. parturi-kampaaja opiskelija :))

Tanja kirjoitti...

Mua nauratti toi "jäätävä juurikasvu", itellä on nimittäin varmaan kolme kertaa noin paljon juurikasvua (ainakin ton sun kuvan perusteella, jossa ei mun mielestä kyl mitenkään paha juurikasvu oo :)), enkä kyllä raski käydä kampaajalla ennen ku joskus kesällä :D

Mut tosi kivasti piristy toi hiusten väri, että selkeesti kannatti käydä! Nyt mä täällä kadehdin, kun omat hiukset on aivan ärsyttävän kulahtaneen kellertävät :D

Erika // Nude-blogi kirjoitti...

Alice, heh no mun oikeestaan piti laittaa ne kaikki tuotteet tähän samaan mutten ehtinyt. Voisin lisätä tähän ehkä jonkun kollaasin tänään niistä tuotteista :) Yhden tuotteen sain kokeiltavakseni, siitä lisää myöhemmin. Ja kiitos postaustoiveesta! Hih, ja hyvä jos mun tukka näyttää nyt terveemmältä :)

Tanja, no ehkei toi juurikasvu oo niin pitkä, mutta se on tosi tumma verrattuna muuhun tukkaan ja siksi se pisti silmään. Ärsyttävää kun näin talvisin oma hius on niin tumma, että pitää koko ajan olla värjäämässä tyveä :/ Ootko käyttänyt hopea-shampoita? Ne vie hyvin kellertävyyttä pois :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan upeat hiukset tuli! Niin elinvoimaisen näköiset!! :)
ja joo, olis kiva kuulla niistä suositelluista tuotteista ;)

Tanja kirjoitti...

Heh, no aika tumma juurikasvu mullakin on... mut totuushan on se, että se juurikasvu ärsyttää vaan itteä kun oikein rupee sitä tuijottamaan, vaikka muut ei ees huomais sitä :D Mä oon nyt päättäny vaan olla välittämättä siitä ja ihan hyvin on pärjänny pitkiäki aikoja värjäämättä (yli puol vuotta tais olla väliä ennen viime kertaa). Ennen ku vielä ite värjäsin hiukseni niin kyl halutti värjätä aina kuukauden välein, mut sen jälkeen ku sain jonku reaktion hiusväristä ja päänahka meni ihan pateille niin ei oo enää ollu kiirettä värjäillä :D

Mulla oli joskus joku hopeashampoo+hoitoaine, mut niillä ei ollu yhtään mitään vaikutusta. Nytki mul on käytössä John Friedan blondeille tarkotettu hoitoaine, jonka pitäis poistaa keltaisuutta, mut ne kyl tonkaan kanssa oo mitään eroa huomannu. Et jos on tiedossa jotain tosi hyviä ja toimivia hopeatuotteita niin saa vinkata :D

Kate kirjoitti...

Tosi hyvä ja luonnollisen näköönen väri! Mäki haluaasin kuulla niistä hoitotuotteista lisää, kun oma tukka haaroittuu kans niin kovaa tahtia..

Eve kirjoitti...

Minäkin olisin kiinnostunut kuulemaan, että minkälaisia tuotteita sinulle suositeltiin. Ja on kyllä upeat hiukset, ihanan raikkaan väristä.

Anonyymi kirjoitti...

Noi kuvat on kivoja, koska jaksat aina muikata:)

Erika // Nude-blogi kirjoitti...

Anonyymi, kiitti, ehkäpä teen jonkin kollaasin niistä.

Tanja, mä oon kauan käyttänyt Lorealin hopeashampoota, joka mun mielestä toimii aika hyvin. Ja sitten oon koklaillut kaikkia hopea-tehohoitoaineita, joista oon myös tykännyt :)

Kate, joo pitääpä pistää joku juttu noista tuotteista :)

Eve, kiitos kiitos :)