tiistai 21. elokuuta 2012

Uusi ja ihana Costume!

Huomenna se tapahtuu. Uunituore Costume saapuu lehtikioskeille myyntiin. Tätä on odotettu kuulkaas tosi kauan! Olen todella innostunut tästä, koska on korkea aika saada Suomeenkin aidosti muotiin keskittynyt julkaisu. Ja on ihan superkivaa antaa edes pieni oma panos tälle uudelle jutulle. Enpä olisi puoli vuotta sitten uskonut, että orastava bloggaajaurani saisi tällaisen käänteen! Katsokaa ja ihastelkaa ensimmäisen Costumen kaunista kantta, jossa poseeraavan mallin TE saitte äänestää Costumen Facebook-sivuilla.

Seuraavassa vähän virallista infoa uudesta julkaisusta. Costume on siis Bonnier Publications Oy:n neljäs suomalainen lanseeraus, joka on suunnattu parikymppisille muotia ja shoppailua harrastaville nuorille naisille. Se on sisarjulkaisu Tanskan ja Norjan suurimmalle muotilehdelle. Suomessa sen brändi on rakennettu uudella ja erilaisella tavalla.

Lehden kohderyhmänä on muotibloggaaja-sukupolvi, joka tunnetaan asiantuntevuudestaan ja osallistuvuudestaan. Eli lehteä luodaan yhdessä sen lukijoiden kanssa. Bloggaajien joukossa on kaksi toimituksen edustajaa ja minä ja kolme muuta osallistumme vakituisina avustajien lehden tekoon.

Muistakaa siis käydä tekin osallistumassa lehden tekoon Facebookin kautta ja tietysti sen lehden voi siis huomisesta lähtien käydä nappaamassa lehtikioskeista! :)

6 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Luen lehden aivan varmasti. Oon lukenu sunkin blogia jo jonkun aikaa ja oon tykänny tosi paljon. Oon jo kokeillu muutamia kynsijuttujakin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuinkahan paljon lehti tulee maksamaan? :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi että, mä ootan kyllä niin innolla huomista ja sitä hetkeä kun pääsen lehtihyllylle itselleni tuon lehden ostamaan! Sen verran kiinnostavalta kuitenkin vaikuttaa ja nythän on paljastunu monen mahtavan bloggaajankin siirtyvät tähän joukkoon mukaan :)

Anonyymi kirjoitti...

jännittävä kysymys :D(ei ehkä mutta kuitenkin:D) lopetatko KOKONAAN tänne kirjoittelun vai kirjoiutatko sitten molempiin tänne ja costume:en


SEKÄ! satutko tietämään mitään hyvää ruoka blogia (suomeksi)??

Erika // Nude-blogi kirjoitti...

Voi ei, aika noloa etten osaa vastata tuohon lehden hintaa koskevaan kysymykseen! Noh, ei sen mitään suuria summia pitäisi maksaa ;)

En lopeta. Niin kuin kerroin, blogini muuttaa vain eri osoitteeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tälläsen kolmikymppisen perheenäidinkin mielenkiinto heräsi. =)