tiistai 7. elokuuta 2012

The Body Shop All In One BB Cream

En ole tähän mennessä vielä kertaakaan kokeillut yhtäkään BB-voidetta. Osaksi ehkä siksi, etten jotenkin ole uskonut kaikkiin niihin mainospuheisiin ja koska pidän Euroopan markkinoille tulleita BB-voiteita niin erilaisina, kuin millaisiksi ne on alunperin tarkoitettu. Olen myös ajatellut, että kosteusvoiteen ja meikkivoiteen yhdistelmä hoitaa tasan saman asian kuin BB-voiteet. Olen kuitenkin tutkinut tätä BB-asiaa aika lailla ja tullut siihen tulokseen, etten mä noilla mun meikkivoide-kosteusvoide-primer-sekoituksilla taida saada samaa koostumusta aikaiseksi millään :D


Nyt pääsin kokeilemaan ihka ensimmäistä kertaa elämässäni BB-voidetta, The Body Shopin omaa versiota All In One BB Creamia. Ensivaikutelma oli ainakin ihana, voide tuoksuu ihanan kukkaiselta!  Ihoon levittäminen sujuu vaivatta, tosin näin kesäisin olen käyttänyt vieläkin ohuempaa voidetta kasvoillani, kuin mitä tämä oli, joten olo oli aluksi hieman tukkoinen. Iho jäi ehkä hieman tahmaiseksi ja osin liiankin kiiltäväksi, mutta ohuemmalla kerroksella ja t-alueen puuteroinnilla se ongelma hoitui. Lopputulos on todella kevyen näköinen ja kuulas. Tosin epätasaisella iholla tämä saattaa tuoda nyppyjä vain enemmän esiin, mutta pienellä peitevoidesipaisulla sekin hoituu. Kasvojen ihon sävyä tämä tasoitti mun mielestä hyvin ja sehän BB-voiteiden yksi idea onkin. Oma sävyni on siis 02 ja se antoikin aika mukavasti väriä iholle.



The Body Shopin BB-voide on siis, kuten kuvasta näkyy, vaaleaa, mutta kun sen sisältämät väripigmenttikapselit rikkoutuvat voidetta levitettäessä, se muuttuu värilliseksi. BB Cream sisältää reilun kaupan marula- ja soijaöljyä sekä aloe vera -geeliä plus antioksidantti-supersankaria E-vitamiinia! Kosteutusta siis tulee monelta taholta. Ainoana miinuksena se, ettei tämä sisällä aurinkosuojaa, mä kun olen koko kesän yrittänyt varjella kasvojen ihoa UV-säteiltä. Hintaa löytyy 19,90 €, eikä varmaan tarvitse erikseen kertoa, mistä näitä saa ostettua ;)


Että semmone tuote, kokeilkaa ihmeessä! Tiesittekö muuten mistä lyhenne "BB" tulee? Kirjaimet tulevat sanoista Blemish Balm / Blemish Base / Beblesh Balm. Jännä juttu :)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei ootko koskaan tehnyt postausta hampaiden valkaisusta? Mä haluaisin valkaista mun hampaat mut en yhtään tiedä että miten ja mikä olisi paras keino tai tuote! Olisi kiva kuulla tästä aiheesta vinkkejä tai sun omakohtaisia kokemuksia. :)

Erika // Nude-blogi kirjoitti...

Mooi, joo oon tehnyt ihan tosta Yotuelin kotivalkaisusta: http://nudeblogi.blogspot.fi/2012/04/yotuel-kotivalkaisu.html Se on ihan ok ja poistaa tummentumat ja värjäymät, mutta ei tietysti ihan supervalkoisiksi tee, jos omat hampaat ovat luonnonvalkoiset. Mun sisko on tehnyt vähän erilaisesta valkaisusta jutun: http://mademoisellepigalle.indiedays.com/2012/05/06/hampaiden-valkaisu-dui-clinic/ Että kokeilemaan sitten vaan jotain :) Itse kokeilisin varmaan tuota samaa, kuin missä siskoni oli.

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko joskus tehdä videon missä värjäät kotona hiukset vai ootko tehnyt jo??:)

Nobble kirjoitti...

Itsekin olen ihmetellyt BB-voiteen ideaa, mutta päätin kokeilla. Kokeilin Garnierin ja L`Orealin jne, mutta ihastuin skin79 bb-voitesiin. Niissä on valikoimaa kaikentyyppisille ihoille ja sieltä löytyi minulle sopiva :)

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon ehkä tyhmä mutta toivoisin että joku vois mua valaista että miten ihmeessä noissa voiteissa olevat vitamiinit vaikuttaa? Koska mun käsityksen mukaan vitamiinit ei voi imeytyä ihoon :D